Leena-Maija ja Peetu 2 v. |
SYY OLIKIN KILPIRAUHASESSA
Taas jälki-istunnossa... kyllä, yhdeksänvuotias pienikokoinen tyttö istui taas jälki-istunnossa unohdettuaan koulukirjat kotiin. Väsytti, nukutti ja muisti pätki, mutta vasta opettajan toimeliaisuuden ansiosta tällekin jälki-istunnolle saatiin oikea syy – kilpirauhasen vajaatoiminta, autoimmuunityreoidiitti. Siitä on nyt 30 vuotta, kun thyroxinia on tullut popsittua ja kaikki mahdolliset aallonpohjat ja – huiput koettua. Vieläkään se kirottu rauhanen ei ole rauhallinen. Tosin nyt vasta on Thyroxinille alkanut löytyä vaihtoehtoja ja yleensäkin muita hoitomuotoja. 30 vuodessa on tullut hankittua vielä 90 –luvun lopussa astma, vaikkakin lieväoireinen ja pari vuotta sitten seronegatiivinen nivelreuma. Ruokaa ei ole osattu yhdistää kyseisiin sairauksiin, ennen kuin oman ihmettelyn ja etsimisen tuloksena.
RUOKAVALION MERKITYS
Terveellinen ruokavalio on kiehtonut jo toistakymmentä vuotta, lähinnä siitä asti, kun
aloittelin laboratoriohoitajaopintojani vähän alle parikymppisenä. Silloin ei vielä kilpirauhasvaivojen lisäksi ollut riesana, kuin välillä näyttäytyvä aurinkoihottuma ja koivunsiitepölyallergia. Niistähän selvittiin antihistamiinilla, totta kai. Siedätyshoidostakin kuulin ohimennen työharjoit-telussa ja myöhemmin tarttuikin matkaan lähialueelta kerätty hunaja antihistamiinin tilalle. Aurinkoihottuma sai aimo tällin beetakaroteenia ja taintui sillä lopullisesti, siis ainakin tähän päivään saakka.
Muutto uuteen ympäristöön oli uuden alkua |
ASTMA
Astma yllätti salakavalasti talvisella juoksulenkillä 1997, oltuani vuoden tupakoimatta. En oikein ymmärtänyt yhtälöä, ennen kuin myöhemmin tuumailtuani homekerrostaloasuntoni ja valtavan työstressin yhteyttä. Stressikokemuksiin osallistui myös kilpirauhanen, joka päätti heittäytyä täysin vallattomaksi ja paukutti hypertyreoosilla mittaamattomissa olevilla S-TSH -arvoilla. Onnekseni tajusin lyödä pelin poikki ja irtisanoutua työpaikastani. Samoin muutin uudelle paikkakunnalle uusiin kuvioihin.
KAMPYLOBAKTEERI - SLE
Uusin vaiva alkoi kummittelemaan 2006 sairastetun kampylobakteeri-infektion ja nivelvaivan laukaisseen influenssan jälkeen. Vasen lonkka äityi välillä niin pahaksi, että käveleminen oli mahdotonta. Ikää oli mittarissa tuolloin 32. Sisulla siitä selviää ja niin tämäkin vaiva jäi melkein unholaan välillä muistutellen pieninä vihlaisuina. Peukalonivelten turvottua työni laboratoriohoitajana hankaloitui, joten tähän otettiin käyttöön Oxiklorin. Huomasin kuitenkin vähähiilihydraattisen ruokavalion toimivan huomattavasti paremmin ja jätin itsenäisesti lääkkeet pois. Etenkin kun sain lääkkeen aiheuttamaan huonovointisuuteen toista lääkettä ja särkylääkkeitä jne. Diagnoosiepäily oli tällöin työnimellä SLE, systemic lupus erythematosus, koko kehoa vastaan hyökkäävä autoimmuunitauti. Epäilykin oli jo tavallaan helpotus, sillä siten sairauteen saa jonkinlaisen kontaktin ja sitä voi hoitaa – nimittäin ruoalla!
Maalaismaiseman idylli parantaa koko kehoa |
ANTIBIOOTIT SOTKIVAT SUOLISTONI
Jatkoin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla voiden tilanteeseen nähden hyvin. Raskaaksi tultuani 2011 lipsuin jonkin verran ruokavaliosta mielihalujeni mukaan, tosin tässä vaiheessa olin gluteenittomalla ruokavaliolla. Olin loistavassa fyysisessä kunnossa ja osallistuin vielä 8 kuukaudella raskaana ollessa Naisten kympille. Esikoiseni syntyi 2012 kesällä ja harmikseni mätäkuu tulehdutti episiotomiahaavan, joka oli pakko hoitaa kahdella antibiootilla. Seurauksena se, että vahvat antibiootit sotkivat suolistoni normaaliflooran totaalisesti ja siitä alkoivat vatsa- ja nivelvaivat. Jo aikaisemmin kipeä lonkka aktivoitui uudelleen, molemmat polvet, peukalot, oikea ranne ja niskanikama tulehtuivat. 6-kuukautisen vauvan hoitaminen oli todella työlästä, etenkin kun en päässyt siinä vaiheessa enää omin voimin ylös sängystä.
FYSIOTERAPIAN NEUVOT AUTTOIVAT
Onnekseni viereisessä korttelissa oli juuri avattu uusi fysioterapia josta sain kuin ihmeellisenä vinkkinä mainoksen postilaatikkooni. Raahauduin reilun 100 metriä vastaanotolle eli kaikki, mitä pystyin kävelemään siinä vaiheessa 40 kg:n kropallani. Paino oli pudonnut 13 kg lihasten menetyksen myötä. Reilun vuoden aikana sain fysioterapiasta todella suuren avun ja kiitän vieläkin RialtoFysion loistavaa fysioterapeuttia mukana kulkevista jumppaohjeista ja neuvoista. Tämä ei kuitenkaan itselleni riittänyt, vaan päätin hankkiutua valvottuun ravintoneuvontaan Kruunuhaan antioksidanttiklinikalle ja pääsinkin funktionaalisen lääketieteen edustajan lääkäri Olli Sovijärven potilaaksi. Sain kattavan ravinto-ohjeistuksen ja aloitin eliminaatiodieetin.
NIVELREUMA
Olin kuitenkin jo HUS Reumapoliklinikan jonossa ja menossa vastaanotolle... Diagnoosin sain helmikuussa 2013 – seronegatiivinen nivelreuma. Laskiaistiistaina reumapkl:n lääkäri purki ruokavalioni ja aloitettiin sytostaatti/kortisoni/
KEUHKOKUUME
Viimeinen niitti oli syyskuussa 2013 sairastettu keuhkokuume. Infektioiden aikana ei sytostaattihoitoa saa käyttää, joten olin puolisen vuotta ilman koko ajan niiskuttaen, yskien, aivastellen ja kiroten. Palasin töihin lokakuussa 2013, mutta en todellakaan lääkkeiden vaan fysioterapian ja ruokavalion ansiosta. Mittani tuli täyteen jatkuvaa sairastelua, joten muutimme kaupungista maalle puhtaaseen ilmanalaan luomutilalle. Ei enää sytostaatteja, kiitos! Niin ja mahdollisuuksien mukaan myös muut reumalääkkeet saavat mennä romukoppaan.
LÄÄKITYS JÄÄ POIS
Huhtikuussa 2014 pystyin jättämään myös särkylääkkeet kokonaan pois, lääkityksenä enää laskevana annoksena kortisoni. Elämän suurin ihme tapahtui, olinkin taas raskaana. Sitä mahdollisuutta ei sytostaattipotilaalla ole, sillä lääkepurkkia ei saa edes avata lapsen ollessa samassa huoneessa. Voitko kuvitella kuinka suurta myrkkyä se on?
Omasta maasta poimittua. |
KOULUTUS JA LUOMUTILA - ELÄMÄ ALKAA PAISTAA!
Samaan aikaan maallemuuttomme kanssa löysin Ravintoasiantuntijat.fi –koulutuksen, johon ilmoittauduin, sillä kaikki vaivani ovat autoimmuunitauteja, joita voi ja pitää hoitaa ruokavaliolla. Tällä hetkellä ruoka on paras ja arvokkain lääkkeeni, vaikka ruokamatkani on vasta alussa. Kasvatamme omalla luomutilalla kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja omaan tarpeeseen. Pyrimme käyttämään vain puhdasta lähi- ja luomuruokaa.
Lisäravinteista minulla on käytössäni mm.
- glukosamiini
- hainrustouute
- MSM -yhdiste
- Vitamiinijuoma (sisältää arginiinia + B-, C- ja D-vitamiinia
- Aloe vera -juoma
- ruokasooda
- bentoniittisavi
- vahva D-vitamiini
- omega-3
- magnesium
Happy couple Eppu ja Leena |
Aurinkoihottuma on unohdettu vaiva ja viimekeväinen runsas koivunsiitepöly ei vaivannut ollenkaan. Vuoden-vaihteen jälkeen toisen lapsen synnyttyä odotan jännittyneenä, mutta hyvin valmistautuneena, herääkö tällä hetkellä uinuva nivelreuma vai olenko onnistunut ruokaretkelläni selättämään sen? Positiivisin mielin elämään suhtautuen.
Leena-Maija Laaksonen
Ravintoasiantuntijat.fi-opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti